Atte ja Lyyli 4 vuotta
Atu ja Lyyli täyttivät tänään neljä vuotta. :-) Laumanvartijat kypsyvät hitaasti, mutta viimeistään nyt nämä alkavat olla aikuisia. Juttua siitä tulossa myöhemmin paremmalla ajalla. - Janne, 6.8.2009
Päivitystä: No, niin. Nyt löytyi sitä "parempaa aikaa" ja inspiraatiota kirjoitella. :-) Koirat ovat nyt aikuisia niin fyysisesti kuin henkisestikin, joten suuria yllätyksiä kummallakaan puolella tuskin on enää tulossa.
Keskenään Atte ja Lyyli ovat niin erilaisia, että välillä on itsekin vaikea uskoa niiden olevan sisaruksia. Ulkonäön ja rakenteen erilaisuus ei välttämättä välity kuvista niin hyvin, kuin mitä se todellisuudessa on. Lyyli on mallia "panssarivaunu" - lyhyt ja leveä. Todella vahva narttu, hartiat ja persus kuin entisen DDR:n kuulantyöntäjättärellä. Lihava se ei ole, mutta sen syömisien perään saa kyllä katsoa. Vaikutelmaa vielä tehostaa sen ympärivuotinen tuuhea ja hieman kihara karvapeite. Sterilisaatiolla on kenties osansa epämääräiseen karvanlähtöön.
Atte taas on atleettisemman mallinen, mitä koirien suuri korkeusero kuvissa varmasti vielä korostaa. Kuva puhunee enemmän, kuin monta sanaa: vierekkäin. Nuorempana Atte oli pitkään hoikanpuoleinen, mutta nyt aikuisiällä se saanut mukavasti papua ja alkaa näyttää siltä kuin aikuisen uroksen kuuluukin.
Luonteiltaan nämä ovat myös likipitäen toistensa vastakohtia. Joskus on tullut kiiteltyä, että koirat tulivat meille juurikin tässä järjestyksessä. Jos kiltti ja leppoisa Lyyli olisi ollut ensikosketus laumanvartijoihin, sitä olisi varmasti myöhemmin ollut ihmeissään puupää-Aten tai jonkin muun vastaavan kanssa. Olen ehkä vähemmän kirjoitellut niistä huonoista hetkistä, mutta niitäkin on vuosien varrella Aten kanssa ollut. Viimeistään tässä vaiheessa alkaa ymmärtää, että Atte ei ole missään vaiheessa ollut ns helppo koira. Kuitenkin sen pohjaton itsepäisyys, voimakas vartiointivietti, epäluuloisuus vieraita kohtaan ja moni muu enemmän tai vähemmän hieno ominaisuus tekevät siitä juuri sen Aten, joka meillä tunnetaan "koirien koirana". :-) Sen kanssa on saanut hakata päätään seinään, mutta ehkä juuri siksi tuntuu niin palkitsevalta, kun yhteistyö sujuu nykyään lähes ajatuksella.
Kuten jo tulikin mainittua, niin Lyyli on kiltti tyttö. Sille tarvitsee hädin tuskin koskaan korottaa ääntään ja sillä on sitä, mitä usein sanotaan miellyttämisenhaluksi. Esimerkki tästä: Aten kanssa meillä on käytäntönä, että jos haluaa hihnassa haistelemaan jotain kauemmas, pyydetään siihen lupa katsomalla silmiin. Lyylille on myös yritetty opettaa samaa, mutta heikoin tuloksin. Sille katsekontaktikin on niin suuri huomionosoitus, että se unohtaa heti muut hommansa. Lyylin ajatuskupla voisi olla jotain tällaista: "Jee, mamma/pappa huomasi minut! Heilutan häntää ja menen luokse! Jos se vaikka rapsuttaisi minua!". Lienee sanomattakin selvää, että Lyylin läheisyyden- ja hellyydenkaipuu on jokseenkin pohjatonta.
Vastakohdat täydentävät toisiaan vai miten sitä sanotaan? Tämän kaksikon kanssa ainakin osuu ja uppoaa. Sen verran erottamaton parivaljakko ovat. :-) - Janne, 24.10.2009
