Atte 5-6 kuukautta
Olimme vaimoni kanssa suunnitelleet jo pitemmän aikaa hankkivamme koiran. Olemme molemmat aina pitäneet koirista ja aloimme yhdessä ihmettelemään, miksemme ole jo aikaisemmin hankkineet sellaista. Olimme molemmat yhtä mieltä siitä, että koiran on oltava suuri joten siltä pohjalta lähdimme miettimään meille sopivaa rotua. Koirat.com, Voittaja 2005 -koiranäyttely, useammat koirakirjat mukaan lukien Kaisa Hilskan Laumanvartijakoirat ja muun muassa Dixin kotisivut läpikäytyämme varmistuimme, että koiramme tulee olemaan rodultaan owczarek podhalanski. Puolasta kotoisin oleva laumanvartijakoira, josta toisinaan käytetään myös nimeä puolanvuoristopaimenkoira.
Usein sanotaan, että podhalanskin kaltaiset isot ja omapäiset koirat ja laumanvartijat noin yleensäkään eivät ole sopivia ensimmäisiksi koiriksi. Mietimme asiaa pitkään ja tulimme siihen tulokseen, että emme halua mitään "harjoituskappaletta", vaan otamme sellaisen koiran minkä oikeasti haluamme ja teemme voitavamme sen koulutuksen ja viihtyvyyden eteen. Olemme varmoja siitä, että se riittää. Kaikkea ei etukäteen voi tietää ja osata, mutta opetella voi aina. En tyrkytä valintaamme muille, joten jokainen tehköön itse päätöksensä. Enempää "suuria totuuksia" en ala tässä vaiheessa laukomaan. Säästettäköön ne myöhemmäksi. ;-)
Lauantaina 21.1.2006 suuntasimme Helsingistä Poriin katsomaan 5-kuukautisia podhalanskin pentuja. Kotiinpäin ajellessamme takapenkillä tuhisi Usvahaukun Bezbledny Gory, jonka kutsumanimeksi päätettiin jo matkan aikana "Atte". Koirahan oli hieman normaalia luovutusikää vanhempi meille tullessaan, mutta kasvattaja antoi puhelimessa ja sähköposteissa hyvän kuvan itsestään kuten myös itse koira ja luonnetestatut vanhemmat varsinaisessa tapaamisessa. Näin reissun myötä perheemme pääluku kasvoi yhdellä.
Olimme tiedostaneet, että podhalanski voi olla hyvinkin varautunut vieraita kohtaan ja näin olimme myös valmistautuneet uuteen kotiin sopeutumisen hankaluuteen ja mahdollisesti pitkäänkin kestoon. Atte ei ilmeisesti ollut kuullut tästä. Auto oli liikkunut Porista Helsingin suuntaan ehkä kymmenen minuuttia, niin Atte jo nukkui takapenkillä Terhin vieressä. Pieniä varautuneisuuden merkkejä tosin oli havaittavissa (hereillä oltaessa). Oli hauska seurailla taustapeilistä, kun se välillä varovasti vilkuili Terhiä Terhin katsoessa toiseen suuntaan. Suoraan silmiin se ei vielä katsonut eikä syönyt tarjottuja makupaloja.
Kun pääsimme kotiin Atte kiersi talon ympäri kuono lattiaa viistäen. Me istuuduimme sohvalle katsomaan koiran puuhia. Aten saatua kierroksensa valmiiksi se tuli meidän eteemme ja katsoi meitä kysyvän näköisenä. Olimme suunnitelleet olevamme tiukkojakin koiranomistajia, mutta hetken päästä huomasimme ottaneemme koiran syliimme sohvalle. Viimeistään tässä vaiheessa tuntui siltä, että meillä on tosiaan uusi perheenjäsen. :-) - Janne, 14.2.2006
