Vuodenvaihde ja alkuvuosi 2008
Kuten moni tätä lukeva varmasti tietääkin, niin podhalanski on laumanvartija. Rodun erityispiirteet kulkevat mukana aina ja kaikkialla. Yksilöstä riippuen enemmän tai vähemmän. Tämän sivun jutut ovat omia mietteitämme yhdestä rodun edustajasta. Ostajan oppaaksi tästä ei ole. Podhalanskia tai jotain muuta laumista harkitsevan suosittelen tutustumaan rotuihin ajan ja ajatuksen kanssa. Pelkistä kuvista ja kirjoituksista laumanvartijan perimmäinen olemus ei välttämättä välity oikein. Muutama kuva Atesta "työn touhussa":
Aten joululahjat taisivat tällä kertaa olla erityisen mieluisia...
Jokunen sekalainen kuva meidän väen talvenvietosta ja Atesta normaalin kotikoiran roolissaan.
Meillä on nyt syöty muutama säkillinen Jahti & Vahtia. Tähän mennessä kokeilluista nappulamerkeistä tämä tuntuisi sopivan Atelle parhaiten. Mitä olen ymmärtänyt, niin J&V:n pitäisi olla laadultaan aivan vertailukelpoista aikaisemmin syötyjen reilusti kalliimpien merkkien kanssa.
Oli miten oli, ruoka maistuu, koira voi hyvin ja tavara kulkee sopivasti läpi. Kokeilimme hiljattain myös lohiöljykuuria ja vaikka hieman ennakkoon epäilin, niin ihan hyvää sekin taisi tehdä. Normaaleista lisukkeista kana on Aten suurinta herkkua. Vaikka Atte ei mikään ahmatti olekaan, niin kana ei jää koskaan syömättä. Joulun pyhinä myös kinkku saa pojan aivan villiksi, vaikka sitä ei turhan suolaisena paljoa viitsikään antaa. - Janne, 21.1.2008