Lyyli tuli taloon
Hiljattain toteutui pitkään mielessä ja työn alla ollut hanke maalle muutosta. Myös toisen koiran ottamista oli suunniteltu hyvän aikaa. Edelliseen paikkaan emme toista halunneet, mutta nyt isompien tilojen ja yli 5000 neliön aidatun pihan myötä oli lauman aika kasvaa.
Pennun ottaminen oli luonnollisesti päällimmäisenä mielessä, mutta sitten kuulimme Aten kasvattajalta kotia vailla olevasta podhalanskinartusta. Aten sisko Lyyli oli jokin aika sitten muuttanut lähelle kaupungin keskustaa, eikä ollut siellä täysin kotonaan. Meille pentu ei ollut mikään ehdoton vaatimus, joten suuntasimme kasvattajan luokse Poriin katsomaan Lyyliä ja samalla tutustumaan muutamaan tämän paikalle kutsumaan kasvattiinsa. Kuvia pienimuotoisesta sisarustapaamisesta:
Lähdimme paluumatkalle Vihtiin kahden koiran kanssa. Atte farmarin kontissa ja Lyyli takapenkillä. Samaan tilaan niitä ei heti uskaltanut sulloa. Nyt on jo hetki kulunut ja on päätetty, että Lyyli on tullut jäädäkseen. :-)
Lyyli vaikuttaa kovin iloiselta tytöltä. Hyvän mallinen likka ja tosi nätti mun mielestä. Atte on ottanut tulokkaan hyvin vastaan, vaikka nähtävästi aikookin pitää "vanhemman" koiran paikkansa. Namien ollessa esillä saattaa Atte äristä, mutta muuten ovat syöneet, nukkuneet ja leikkineet sovussa. Leikit näyttävät ja kuulostavat toisinaan aika hurjilta, mutta näyttäisi nuo ymmärtävän toisiaan. Nopea ja ketterä Lyyli antaa tiukan painivastuksen isommalle Atelle. :-) Muutama kuva koirista kotipihalta:
Lyyli on selkeästi hieno neiti. Esimerkiksi hihnassa tyttö kulkee täysin vetämättä ja korjaa heti jos hihna lipsahtaa tassujen väliin. Atte sen sijaan ei välitä, vaan painaa menemään vaikka olisi solmussa kuin piknik-paisti.. Lyyli on perso ruoan perään ja vaikuttaa kovin miellyttämisenhaluiselta. Ihmeempiä ei olla vielä kokeiltu, mutta veikkaisin tytön olevan oppivaista sorttia. Kuvia en ole vielä enempää ehtinyt ottaa. Jatkossa lisää. :-) - Janne, 14.5.2008