Syksy kääntyy talveksi

Syksy kääntyy talveksi. Päivät lyhenevät ja valo vähenee, mutta etelässä ei lunta vielä kinoksiksi asti ole. Atelle ei sitten viime merkinnän kuulu sen kummempaa. Ikää on nyt reilut 2 vuotta ja kolme kuukautta ja koira alkaa vähitellen lähestymään aikuisuutta. Atte on ilmeisesti itsekin tiedostanut sen. Omaa tahtoa riittää - toisinaan ihan umpiluupäisyyteen asti. :-) Herra on alkanut satunnaisesti isottelemaan myös itseään vanhemmille uroksille. No, ei voi sanoa, että mitenkään puun takaa olisi tullut... Pääosin kyllä tullaan toimeen lajitovereitten kanssa. Kaikki eivät vain miellytä.

Atte
Atte
Atte
Atte
Atte
Atte
Atte
Atte
Atte
Atte
Atte

Remmissä Atte ei ole ikinä rähjännyt ja rähisijät se ohittaa tyynen rauhallisesti. Joskus saattaa pysähtyä haistelemaan tai pissailemaan, vaikka toinen huutaa räkä roiskuen. Atte taitaa tietää, että nämä asiat hoidetaan sen puolesta.

Asiallisesti käyttäytyviin vastaantuleviin koiriin Atte tutustuisi mielellään. Tämä lienee osittain senkin peruja, kun pentuaikana tapasimme sosiaalistamisen nimissä moikkailla vastaantulijoita. Vaikea sanoa oliko se hyvä vai huono juttu. Tapauskohtaista varmasti, mutta ainakin on miellyttävämpää ohittaa kiinnostuneen kuin räyhäävän koiran kanssa, vaikka sekin on oman treenaamisensa vaatinut. Nykyään Atella on ihan tarpeeksi koirakavereita ja lisää ei enää lenkeillä etsitä. Toki jos joku haluaa tervehtiä, sopii se meille aivan hyvin. :-) - Janne, 20.11.2007

Atte
Atte
Atte
Atte
Atte
Atte
Atte
Atte
Atte
Atte