Aten joulu ja uusi vuosi 2007

Vietimme joulun pyhät vanhempiemme luona kyläillen. Atte tuntee paikat ja innostuu heti pihalla, kun huomaa mihin ollaan tultu. Äitiemme kanssa varsinkin Atte on parasta kaveria, ja nämä saavat pyöritellä sitä hyvinkin vapaasti. Isäni oli myös innokas tutustumaan Atteen paremmin ja nämä kävivätkin tekemässä useamman lenkin kahdestaan. Pienen pullikoinnin jälkeen homma alkoi sujua, vaikka Atte vieraan kuskin tekemisiä tarkkaan seurailikin.

Atte
Atte
Atte
Atte
Atte
Atte
Atte

Uusi vuosi meni mökkeillen eikä vähiten sen takia, että saisimme olla rauhassa paukuttelulta. Tämähän oli ensimmäinen yhteinen vuodenvaihteemme, mutta kuitenkin arvelimme että maalla on kaikilla kivempaa. Ja kivaa olikin. Sain videokameran lainaksi ja kuvailimme silläkin Aten puuhia. Laitan pari pätkää näytille, kunhan saan siirrettyä videot koneelle ja vähän pätkittyä niitä. - Janne, 4.1.2007

Atte
Atte
Atte
Atte
Atte
Atte
Atte
Atte
Atte
Atte
Atte
Atte
Atte